Kielikoulun blogi

Kielikoulun blogi

torsdag 2 februari 2012

Isoin unelmani

Minun isoin unelmani on muuttaa Pariisiin. Olin nimittäin siellä ensimmäistä kertaa viime vuonna ja se oli minusta ihana paikka!

Olin Pariisissa äitini ja isän serkun kanssa. Koska olemme aika samanlaisia ja tykätään samoista jutuista, matkasta tuli tosi onnistunut. Menimme tietenkin Eiffel-torniin ja Monetin puutarhaan, mutta olimme myös kaupungissa ja käveltiin, että saisimme nähdä, mitä eroja Ruotsin ja Ranskan välillä on.
Ja se oli siitä, josta tykkäsin eniten, kun kävelimme ja kun istuimme ulkoilmakahviloissa ja katsoimme ohikulkijoita. Sain silloin ihanan fiiliksen ja tuli heti mieli muuttaa.

Luulen kyllä, että tämä unelma voi toteutua. Kun olen käynyt lukion, niin mikäpä estäisi minua matkustamasta?



Mansikka

Mintun suurin unelma

Minun suurin unelmani elämässä on että mina saisin miehen jonka kanssa voi jakaa elämän. Että me voisimme sitten saada lapsia ja sitten tottakai että mina tulisin taivaseen , hänen, minun perheen ja sukulaisten kanssa.
Se on mun suurin unelmani sen tähden että minä saan silloin ihanan elämän ja minä saan koko ajan olla turvallinen.
Minun toinen unelma on että minä saisin lapsia. Lapset ovat elämän valo ja minä rakastan sitä tunnetta. Ajattele, että saa nostaa sinun ikioman lapsen syliin. Ihanaa!
Mutta unelma, joka on vähän lähempänä kuin lapset ja mies on että minun täytyy nyt valita joku hyvä ammattikoulutus, jota minä haluan ja että saisin hyvän työn, sellaisen, jota minä rakastan ja jonne haluan mennä joka päivä!
Minä haluan, että voin tehdä sellaista, josta tykkään nyt, esim. rakastan piirtämistä ja fysiikkaa. Mutta saa nähdä!!!


onsdag 1 februari 2012

Presidentin vaalit

Nykyinen presidentti Suomessa on Tarja Halonen. Hän on ollut presidentti 12 vuotta, joten nyt on uudet vaalit.

Ensimmäisellä kierroksella oli kahdeksan ehdokasta. Nyt on kaksi ehdokasta jäljellä, Sauli Niinistö (Kokoomus) ja Pekka Haavisto (Vihreät). Jos ehdokas ei saa yli 50 % äänistä, tulee toinen vaalikierros.

Seuraava vaalipäivä on sunnuntaina ja silloin ratkeaa, kuka tulee presidentiksi.

"Uppsalan lukiolaiset"

Hei

Minun nimeni on Muumipeikko, minä olen 17 vuotta vanha ja asun Knivstassa. Minä käyn lukion toista luokkaa Rosendalin koulussa Uppsalassa. Minä käyn yhteiskuntatieteellistä linjaa jossa on pääaineena journalistiikka. Minun lempiaineet ovat yhteiskuntatieto, englanti, ranska, uskonto ja tietysti ruotsi.

Vapaa-aikanani minä käyn treenaamassa, olen kavereiden kanssa, luen kirjoja jne. Pidän todella paljon ruoanlaitosta. Olen myös aktiivinen nuorisopolitiikassa.

Minä asun äidin ja isän kanssa. Minulla on veli, joka on minua viisi vuotta vanhempi. Hän opiskelee Uppsalan yliopistossa teknistä fysiikkaa ja hän asuu opiskelija-asuntolassa.

Minun äitini on suomalainen ja hän on aina puhunut suomea meidän kanssa. Kun olin ihan pieni puhuin suomea, kun aloitin tarhan, minä aloin puhua ruotsia. En puhu aina suomea äidin kanssa, se riippuu siitä, onko isä kotona tai ei.

Joskus minä ajattelen, etten pärjää puhua suomea kunnollisesti ja olisi parempi puhua vain ruotsia. Mutta silloin minä ajattelen minun sukulaisiani Suomessa Miten minä sitten voisin kommunikoida heidän kanssaan?

Minulla on myös pikkuinen projekti Suomessa. Minun serkkuni tytär Aada on vain 4 vuotta vanha (kaikki minun serkkuni ovat aikuisia) jaminä pidän hänestä paljon. Minä istun usein lapsenvahtina hänelle, kun olen Suomesa, minä leikin hänen kanssaan ja luen hänelle kirjoja. Jos en osaisi suomea, en voisi puhua hänen kanssaan. Se olisi ikävää koska minä haluan nähdä hänen kasvavan isoksi ja pystyä puhumaan hänen kanssaan.

Muumipeikko

Pikkumyyn suuri haave

Minun suuri haave
                                 
Minulla ei ole monta haavetta, vain yksi. Ei se ole niin suurikaan. Tahdon vain onnellisen perheen itselleni. En halua rikkautta, en isoa taloa ja enkä halua pysyä ikuisesti nuorennäkösenä. Haluan vain miehen joka rakastaa minua semmosena kuin minä olen, ja terveet lapset. Ei muuta maailmassa tarvitse.

                                                                         Pikkumyy

Muumipeikon haave

Minun suurin haaveeni on että minusta tulee kirjailija. Minä olen aina kirjoittanut tarinoita. Mutta minä kerron harvoin ihmiselle että minä haluisin olla kirjailija, koska kaikki tänä päivänä sanoo niin. Melkein kaikki jotka sanovat sillä lailla eivät osaa kirjottaa hyviä kertomuksia. Kaikki jotka osaavat kirjottaa murhista tulevat tunnetuiksi ja monet lukevat heidän kirjojaan, mutta he kirjottavat niin huonosti

Minä haluaisin olla semmoinen, joka voittaa Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Minä haluaisin kirjoittaa kuin Charlotte Brontë tai Karin Boye tai Honoré de Balzac. Ok, minä tiedän, että minusta ei tule mikään Balzac, mutta hän varmasti ajatteli kun hän oli nuori”Miksi minä en osaa kirjoittaa kuin Goethe?!”


Se olisi ihanaa, jos minusta tulisi tunnettu kirjailija. Se olisi kuin unelma minulle.

Mutta minulla on niin paljon vaihtoehtoja, jos minusta ei tule kirjailija. Minä haluaisin olla poliitikko, juristi, yhteiskuntatieteilijä tai tutkia uskontoja.

Muumipeikko

Haaveeni

Minun suurin haaveeni
En minä tiedä mitä haluan tehdä koulunkäynnin jälkeen mutta kyllä olisi kiva tehdä jotain musiikin kanssa. Mutta ei sillä tavalla että siitä tulee koko mun elämä, vaan että se on jotain minä teen niiinkuin harrastuksena. Minä tykkään kaikesta ”aktiivista” aineista koulussa (kuvaamataito, käsityö, musiikki, kotitalous ja urheilu).

Singstar