Kielikoulun blogi

Kielikoulun blogi

måndag 28 januari 2013

Talven leikkejä

Viikoilla neljä ja viisi puhumme esikoululaisten ja 1-5-luokkalaisten kanssa avaruudesta, talven leikeistä ja eläimistä.

6-8-luokkalaiset jatkavat lukupiiriään ja harjoittelevat Euroopan maiden ja kaupunkien nimiä suomeksi. Verbien taivutuksia olemme myös pohtineet. (He laskettelevat. Hän lumilautailee. Me laskemme pulkalla.)




söndag 13 januari 2013

Hyvää vuoden jatkoa

Viikoilla 2 ja 3 olemme harjoitelleet pienimpien kanssa viikonpäiviä, kuukausia ja vuodenaikoja.
 
2-5-luokkalaisten kanssa puhumme Suomesta ja sen maantiedosta, esim. suurimmista ja pienimmistä kunnista.

Mm. Oulu kasvoi kuntaliitoksen vuoksi 1.1. 2013. Olemme pohtineet, mitä kunnassa pitää olla, jotta se toimisi ja ihmiset haluavat asua siellä.

Olemme myös miettineet, millaista olisi asua Suomen pienimmässä kunnassa, Sottungassa, jossa on vain 103 asukasta.

6-8-luokkalaisten kanssa olemme aloittaneet kirjallisuuspiirin, jossa luemme läksynä 12-14 sivua ja keskustelemme luetusta seuraavalla tunnilla.

Oppilailla on eri roolit: esim. Ennustaja saa arvata, mitä kirjassa tulee tapahtumaan jatkossa ja Salapoliisi saa ottaa selvän, mitä tekstin vaikeat sanat tarkoittavat.