Kielikoulun blogi

Kielikoulun blogi

torsdag 20 december 2012

Hyvää joulua

Uppsalan kielikoulun joululoma alkoi tänään.

Toivotamme kaikille lukijoille oikein hyvää joulua!

Tavataan taas tammikuussa!

Taiteilijavierailu

Maanantaina Uppsalan ja Knivstan kuudesluokkalaiset, yläastelaiset ja lukiolaiset saivat tavata Bonniers-stipendiaatin, taiteilija Pauliina Pietilän.

Hän kertoi taiteilijauranvalinnasta, koulutuksesta, taiteilijana olemisesta ja teoksistaan.

Me joimme mehua, söimme pullia ja kuuntelimme hänen mielenkiintoista tarinaansa.

Tapaamme Pauliinan uudestaan maaliskuussa ja oppilaat toivoivat, että he saisivat kokeilla silloin maalaamista tai piirtämistä hänen opastuksellaan.


Lisää kortteja

Muutama kuva vielä tämän viikon korteista. Aivan ihania, eikö totta?



torsdag 13 december 2012

Joulu

Tällä viikolla olemme puhuneet joulusta ja harjoitelleet joulusanoja.

Joulutonttu / joulupukki > < jultomten on pienemmille kompastuskivi, mutta eiköhän tieto nyt mennyt  perille. Jultomten on siis yllättäen suomeksi joulupukki.

Kinkku, tähti, kynttilä, piparkakku ja joululahja olivat tuttuja ja helppoja sanoja.

Monien ryhmien kanssa ehdimme askarrella myös joulukortteja. Tässä tulee valikoima esikoululaisten ja ala- ja keskiasteen oppilaiden korteista:





Suomi 95 v

Viikolla 49 olemme puhuneet kaikenikäisten oppilaiden kanssa itsenäisyyspäivästä.

Pienempien kanssa on luettu Pupu Tupunan itsenäisyyspäivästä ja piirretty Suomen lippu.

Isompien kanssa olemme katsoneet karttaa, puhuneet Suomen maantiedosta, historiasta ja yhteiskunnasta.

3-8-luokkalaiset saivat myös Suomi-läksyn kotiin. (Mikä on Suomen suuntanumero? Miten Suomen kansallislaulu alkaa? Oletko käynyt Suomessa? Missä? ....)