Kielikoulun blogi

Kielikoulun blogi

fredag 20 mars 2015

Oppilaani SciFestissä

Viimeinkin koitti se päivä, jolloin lähdimme SciFestiin Fyrishoviin.

Kokosin oppilaani eri kouluilta jo aikaisin aamulla Vaksalantorille ja lähdimme sieltä yhdessä bussilla jatkamaan matkaa.

Olin varannut meille kaksi suomenkielistä työpaja-aikaa.



Kerttu ja Liisa, kaksi Uppsalan yliopiston tutkijaa kertoivat meille aurinkokennoista. Saimme omamme tuottamaan sähköä, joka riitti taskulaskimen käyttöön.



Eskon kanssa saimme tehdä laavalamput ja pomppupallot.

Meitä haastateltiin tiedelehteen ja nuorin suomenkielisistä osanottajista selitti suomeksi oppimansa asiat toimittajalle ruotsiksi!

Lehden toimittaja halusi myös tietää, miksi olin tuonut oppilaani SciFestiin, vaikka en opeta luonnontieteitä.

Yksinkertaisesti siitä syystä, että oppilaat ymmärtäisivät, että kieltä voi käyttää eri tilanteissa, ei pelkästään kotona tai suomentunneilla.



Olimme varanneet käyntiin kaksi tuntia, joten ehdimme tehdä muutakin:

Mm. auttamaan tohtori Ortezaa löytämään verikokeesta syöpäsolut, tekemään DNA-koodikäsirenkaat ja katselemaan auringonpimennystä.


Pari oppilasta jäi vielä oman luokkansa kanssa Fyrishoviin lopuksi päivää.


onsdag 11 mars 2015

Tuomas Kyrö Uppsalassa

Suomalainen kirjailija Tuomas Kyrö vieraili maanantaina Uppsalan kaupunginkirjastossa.

Olimme lukiolaisten kanssa kuuntelemassa häntä.

Tuomas Kyrö kertoi humoristisesti kirjailijan työstään, vastaili yleisön kysymyksiin ja luki kappaleen suosituimmasta kirjastaan.

Siihen pohjautuva elokuva Mielensäpahoittaja (Kverulanten) esitetään Fyrisbiografissa 31.3.




SciFest lähestyy

Iltapäivällä oppilaani kokoontuivat keskustan lukiokoululle.

SciFestin Esko antoi esimakua ensi viikon työpajoista.

Hän selitti meille mm. miten laavalamppu toimii ja sitten kaikki saivat tehdä itselleen oman lampun.

Ilo oli ylimmillään! Tuskin maltamme odottaa ensi perjantaihin!


torsdag 5 mars 2015

SciFest 19-21.3.2015 Fyrishovissa

Perjantaina 20.3 menen kahdeksan keskiasteen oppilaan kanssa  SciFest-tiedefestivaaleille.

Oppilaat tulevat viideltä eri koululta ja me tapaamme kaupungilla ja lähdemme sitten yhdessä jatkamaan matkaa.

Sami Vihriälä on järjestänyt meille suomenkielisiä työpajoja!

Kerron käynnistämme lisää myöhemmin.

Lauantaina 21.3 festivaali on avoin kaikille.

Päiväkirjoja ja lukuläksyjä

Nyt ovat myös ekaluokkalaiseni oppineet sen verran kirjoittamaan, että päiväkirjat otettiin esiin heillekin.

Neljäs- ja viidesluokkalaiset lukevat Risto Räppääjä tai Ella-kirjoja ja saavat joka viikko läksyksi myös roolihahmon ja sen tehtävän.

Roolihahmot ovat: Salapoliisi, cowboy, lehtimies ja ennustaja.

Lukeminen sujuu parin kolmen läksyn jälkeen aina vain paremmin. Olen todella ylpeä oppilaistani!