Kielikoulun blogi

Kielikoulun blogi

torsdag 24 april 2014

Vappu

Tällä ja ensi viikolla teemanamme on Vappu Suomessa ja Ruotsissa.

Sekä isommat että pienemmät ovat oppineet paljon uutta sanastoa tippaleivästä ylioppilaslakkiin.

Hyvää vappua! Glada vappen! Ha en trevlig Valborg!



tisdag 22 april 2014

Seppo ja Pohjan neito menevät naimisiin

Viimeinen Kalevala-aiheinen lyhytfilmi on nyt kuvattu ja valmis!

Sen nimeksi tuli Seppo ja Pohjan neito menevät naimisiin.

Nyt emme takuulla puhu kyisistä pelloista, Louhen kavaluudesta emmekä Sammon ryöstöstä ennen ensi helmikuuta.

Arvelen, että 3-5 luokkalaiseni osaavat nyt Kalevalansa vaikka unissaan.

fredag 4 april 2014

Sammon ryöstö

Tänään valmistui toiseksi viimeinen Kalevala-aiheinen filmi, Sammon ryöstö.

Ohjaaja oli tehnyt pikkutarkkaa työtä ja käytti monia pieniä yksityiskohtia saadakseen tarinasta elävän.

Kuuteen sarjakuvaruutuun piirretyn tarinan pituudeksi näyttää automaattisesti tulevan 50-70 sekunttia.

Siinä ajassa ehtii kertoa todella paljon, jos on tehnyt hyvän käsikirjoituksen ja suunnitellut kuvauksen tarkasti.


onsdag 2 april 2014

Kaksi uutta Kalevala-filmiä

Tänään valmistui taas kaksi uutta Kalevala-aiheista elokuvaa: Seppo takoo sammon ja Väinämöinen menee Pohjolaan.

Opettajana alan olla jo aika kyllästynyt tähän teemaan....

Opetus on kuitenkin mennyt perille:

Oppilaat tietävät, kuka on koonnut Kalevalan runot, millä vuosisadalla hän vaikutti ja mistä runot kerättiin.

He tunnistavat kanteleen äänen ja tietävät, minkä näköinen soitin se on.

He osaavat kertoa ainakin yhden Kalevalan tarinoista.