Nyt pidetään peukkuja heille!
Katkelmia:
Oli torstai. Jonas istui koulussa, kuten tavallisesti omassa pikkuisessa maailmassaan. Yhtäkkiä hän tunsi, että joku tökki häntä. Jesper katsoi häntä silmiin. Hän kysyi: Mitä sä oikeesti ajattelet?. Hän sanoi, että Jonas ei ole ollut oma itsensä viimeiset viikot. Jonas punastui melkein, kun häntä hävetti hänen omat ajatuksensa. Hän ei tiennyt, mitä hän vastaisi. Tuli hiljaista, semmoinen hävettävä hiljaisuus. Vihdoin hän onnistui sanomaan: "Ei mitään tärkeää".
-------------------------
Minä olen Atte. Minä
olen seitsemäntoista vuotta vanha ja satakahdeksankymmentäneljä senttimetriä pitkä.
Minulla on siniset silmät ja vaaleat hiukset. Se on yksinkertainen selitys
minusta. Otan tuon takaisin. Se on yksinkertainen selitys minun ulkonäöstä.
Minussa on niin paljon enemmän kuin vain blondit hiukset ja kauniit siniset
silmät. Ihan niin kuin kaikissa ihmisissä on. 16 vuotta, 3 kuukautta ja 6
päivää. Niin kauan se kesti minun ymmärtää, että meillä on kaikilla erilaisia
toiveita elämässä.
--------------------------
--------------------------
Lisaa jännittää.
Hän lentäisi kohta ensimmäistä kertaa lentokoneella aivan yksin. Hän
heiluttelee jalkojaan ja puristaa jääkarhupehmolelua vielä vähän lujempaa.
Onneksi hänellä on sentään Olli-karhu mukana, ei hän ihan itse lentäisi. Sitä
paitsi äiti on sanonut että kaikki auttaisivat Lisaa lentokoneessa. Hän saisi
ehkä jopa jonkinlaisen puuhakirjan. Tämä ajatus lohduttaa Lisaa.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar