Kielikoulun blogi

Kielikoulun blogi

torsdag 13 februari 2014

Grande finale

Skapande skola-avustuksen ansiosta olemme voineet tehdä oppilaiden kanssa syksyn aikana lyhyitä dokumenttielokuvia tunnetuista ja tuntemattomista suomalaisista henkilöistä.

Maanantaina meillä oli Grande finale.

Kaksikymmentä elokuvaa  oli nyt valmiina ja me kokoonnuimme Katedralskolaniin katsomaan niitä. Saimme mukaan dokumenttielokuvaohjaaja Mervi Junkkosen ja monia vanhempiakin.

City-sisuradio teki tilaisuudesta pienen ohjelman.

http://sverigesradio.se/sida/play.aspx?ljud=4854139

Mehua juodessa ja pullaa mutustaessa katsoimme filmejä:

Äiti ja kanat, Eemelin tanssi, Ukin Alaskan seikkailu, Mummoni harrastus, Lempihevoseni Sharm, Freerunningpojat, Kansanedustaja Akseli Kanerva, Aura ja viulu, Otso, Elokuva Pirjon koirista ja Elokuva Matildan ja Ebban äidistä.

Elokuvien taso oli korkea ja käsikirjoitukset ja haastattelut oli tietysti tehty suomeksi.

Filmintekijät olivat 4-9-luokkalaisia. Kaksi kolmasluokkalaistakin osallistui projektiin, koska vanhemmat sisarukset olivat mukana.



                            Ohjaaja Mervi Junkkonen ja kunniakirjan saanut filmintekijä


Inga kommentarer:

Skicka en kommentar